LEHDISTÖTIEDOTE 27.10.2010
Sarkamessut Seinäjoella helmikuussa 2011
Sarka Maatilarakentaminen, metsä- ja energiamessut järjestetään Seinäjoki Areenassa kolmatta kertaa 4.-5.2.2011. Maatilarakentamiseen, metsä- ja energiatalouteen suunnatut Sarkamessut keräävät alasta kiinnostuneet ihmiset jälleen saman messukaton alle Seinäjoki Areenaan. Esillä on alan uusimpia tuulia, ratkaisuja arkeen, uusien tuotteiden esittelyä ja paljon nähtävää ja koettavaa.
Maatilarakentaminen on elänyt muutoksen kourissa; rakentaminen on muuttunut entistä ammattitaitoisemmaksi ja uudet tekniikat lisäävät myös rakentamisen haasteita. Rakentamiseen yhdistyy vahvasti myös uusien maatilarakennusten vaatima energian tuottaminen. Energiapuoli tulee keskittymään tapahtumassa monipuolisesti uusiutuvaan energiaan perustuvaan energiahuoltoon. Mukana ovat sekä metsä- ja peltobiomassat, biokaasu, lämpöpumput, tuuli- ja aurinkoenergia sekä uusimmat innovaatiot. Metsäsaralta löytyy muun muassa vastaukset puukauppaan ja metsän hoitoon.
Eläinnäyttelyt - "Hyvä eläinaines saa rakennusinvestoinnin tuottamaan!"
Yksi tärkeä osa maatalouden investoinneista on hyvä eläinaines. Tulevien Sarkamessujen yhteydessä Suomen Ayrshirekasvattajat ry. järjestää Ayrshire-rodun vuosinäyttelyn Ayrshire Winter Show 2011. Messuilla nähdään myös Hereford-rodun näyttely Hereford Show, jonka järjestää Suomen Hereford ry. Luvassa on korkeatasoiset eläinnäyttelyt laadukkaissa puitteissa. Yhteensä Areenassa nähdään noin 130 eläintä.
Sarkamessujen avaajaksi on lupautunut Antti Herlin, joka pitää avajaispuheen eläinnäyttelykehässä. Herlin on itsekin Hereford-karjanjalostaja. Thorsvikin Hereford-eläimet ovatkin tuttu näky näyttelyissä.
Messuille saadaan myös kansainvälistä väriä. Kanadalainen Neil Anderson, joka on neuvonta-eläinlääkäri ja tutkija Ontarion maatalousministeriössä, on tavattavissa messuilla perjantaina. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä lehmien hyvinvoinnin kehittämiseksi navetoissa. Pihattojen makuuparsien nykyiset mitoitusohjeet ovat hyvin pitkälti tulosta hänen tekemistään tutkimuksista. Hänen tutkimuksiaan siteerataan ja käytetään ympäri maailman. Viime aikoina hän on keskittynyt vasikoiden hyvinvointikysymyksiin.
Lisäksi messuvieraille tarjotaan mahdollisuutta vierailla messumatkan varrella sijaitsevissa esittelytilakohteissa. Kohteina on lypsy-, lihakarja-, sika-, siipikarja-, hevos-, ja viljatiloja.
Messuemäntänä nähdään Miia Nuutila, joka pitää huolen viihtyvyydestä. Messuosastojen myynti on lähtenyt hyvin käyntiin ja messuille on varmistunut kattava joukko maatila, -energia ja metsäalan näytteilleasettajia.
Lisätietoja:
Sami Yli-Huumo
Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy
puh. 0400- 518 124
Messut järjestää Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Etelä-Pohjanmaan Energiatoimiston, Thermopolis Oy:n kanssa.
Näytteilleasettajaluettelo >
Tuoteryhmät >
ParasOsasto >
Ayrshire Winter Show >
Hereford Show >
Sikaseminaari >
Luentotila 70A Ohjelma >
Esittelytilakohteet >
Ajo-ohje Areenaan >
Näytteilleasettajapalvelut >
Lehdistö >
Varaa messuosastosi >
Yhteistyökumppanit >
Messut avoinna:
Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23
| perjantai | 9-17 |
| lauantai | 10-16 |
| Osoitteita navigaattoriin: |
| Seinäjoki Areena |
| Seinäjoki, Kirkkokatu 23 |
| Matkakeskus Seinäjoki (VR, bussit, taksi) |
| Seinäjoki, Valtionkatu 1 |
| Seinäjoen lentoasema |
| Ilmajoki, Lentokentäntie 60 |
| Sokos Hotel Vaakuna |
| Seinäjoki, Torikatu 13 |
| Sokos Hotel Lakeus |
| Seinäjoki, Torikatu 2 |
| Paikallisliikenteen aikataulut: |
| Matkakeskus-Seinäjoki Areena pe 3.2. |
| Matkakeskus-Seinäjoki Areena la 4.2. |
| Taksi: |
| Taksi Seinäjoki, puh. 0100 84999 |
Lipun hinnat:
Aikuiset 10 €
alle 15 v. ilmaiseksi vanhempien seurassa
Opiskelijat 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Eläkeläiset 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Asiakaskutsu
Täytetty kortti vaihdetaan pääsylippuun
Sotiemme veteraanit Tammenlehvällä ilmaiseksi
Maksuvälineeksi käy pankkikorttien lisäksi Visa, Visa Electron ja MasterCard -kortit.
Huom! Areenan alueella ei ole pankkiautomaattia.
Pysäköinti:
Pysäköinti on messuvieraille ilmainen!