LEHDISTÖTIEDOTE, julkaisuvapaa heti 3.2.2012
Neljännet Sarka-messut avattiin Seinäjoki Areenassa perjantaina
Sarka Maatilarakentaminen, metsä- ja energiamessut avasi tänään ovensa. Kaksipäiväisillä messuilla on näytteilleasettajina n. 150 yritystä sekä neuvonta- ja tietopalveluja tarjoavia organisaatioita.
Messut keräsivät ensimmäisenä messupäivänä 4640 maatilarakentamisesta, metsäteollisuudesta ja energiataloudesta kiinnostunutta kävijää, jotka tutustuivat näytteilleasettajien tarjontaan ja kuulivat ajankohtaisia tietoiskuja sekä seminaareja. Eläinnäyttelyt Ayrshire Winter Show ja Hereford Show kilpailuineen saivat paljon ihailua ja kiitosta messuvieraiden keskuudessa.
Sikaseminaarin yhteydessä Suomen Sikayrittäjät ja Sikojen hyvinvoinnin edistäminen –tiedonvälityshanke järjestivät sikojen virikemateriaali- ja lelu -kilpailun. Kilpailuun osallistuvat tuotteet olivat nähtävillä ja äänestettävissä seminaarissa. Kilpailun voitti Esko Viholainen Janakkalasta Makunaru –tuotteellaan (esko.viholainen@hotmail.com, puh. 040 505 5196), toiseksi sijoittui Ransuco Oy:n virikelelu ja kolmannen palkinnon pokkasi Suomen Rehu / Agrimarket. Lisätietoja kilpailusta ja tuotteista: Terhi Jääskeläinen, terhi.jaaskelainen@sikayrittajat.fi, puh. 050 588 6676. Palkinnot ojensi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen.
Messut jatkuvat vielä lauantaina, jolloin yhdysvaltalainen David W. Kammel luennoi maitotilojen kehityksestä Wisconsinissa. Lisäksi kuullaan Kanadan sikatalouden kustannuksista, haasteista ja mahdollisuuksista, joista kertoo Kathy Zurbrigg Kanadan Ontarion maatalousministeriön eläinlääkintäosastolta.
Kansainvälisten luennoitsijoiden lisäksi kuullaan tietoiskut uusista nurmilajikkeista, työvoiman rekrytoinnista ja metsänomistajien tämän hetken tilannekatsaus. Messupäivien päätteeksi lavalla saadaan myös Eat&Joy –lihamestarin herkulliset vinkit Laidun Hereford-lihasta.
Metsäkeskus Suomi, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke pitää molempina messupäivinä tietoiskun aiheesta; Yhteismetsä, mahdollisuus metsänomistajalle. Lisäksi kuullaan tietoiskusarja hiehokasvatuksen ulkoistamisesta.
Messujen emäntänä toimii Miia Nuutila, jonka tavoittaa Areenasta koko tapahtuma-ajan.
Messut avoinna lauantaina 4.2. klo 10-16
Näytteillasettajaluettelo ja ohjelma: www.sarkamessut.fi
Messut järjestää Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy yhteistyössä Metsäkeskus Suomi, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön, Kestävä metsäenergia –hankkeen ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.
Lisätietoja:
Sami Yli-Huumo, Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy, puh. 0400- 518 124, sami.yli-huumo@pytinki.fi
Näytteilleasettajaluettelo >
Tuoteryhmät >
ParasOsasto >
Ayrshire Winter Show >
Hereford Show >
Sikaseminaari >
Luentotila 70A Ohjelma >
Esittelytilakohteet >
Ajo-ohje Areenaan >
Näytteilleasettajapalvelut >
Lehdistö >
Varaa messuosastosi >
Yhteistyökumppanit >
Messut avoinna:
Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23
| perjantai | 9-17 |
| lauantai | 10-16 |
| Osoitteita navigaattoriin: |
| Seinäjoki Areena |
| Seinäjoki, Kirkkokatu 23 |
| Matkakeskus Seinäjoki (VR, bussit, taksi) |
| Seinäjoki, Valtionkatu 1 |
| Seinäjoen lentoasema |
| Ilmajoki, Lentokentäntie 60 |
| Sokos Hotel Vaakuna |
| Seinäjoki, Torikatu 13 |
| Sokos Hotel Lakeus |
| Seinäjoki, Torikatu 2 |
| Paikallisliikenteen aikataulut: |
| Matkakeskus-Seinäjoki Areena pe 3.2. |
| Matkakeskus-Seinäjoki Areena la 4.2. |
| Taksi: |
| Taksi Seinäjoki, puh. 0100 84999 |
Lipun hinnat:
Aikuiset 10 €
alle 15 v. ilmaiseksi vanhempien seurassa
Opiskelijat 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Eläkeläiset 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Asiakaskutsu
Täytetty kortti vaihdetaan pääsylippuun
Sotiemme veteraanit Tammenlehvällä ilmaiseksi
Maksuvälineeksi käy pankkikorttien lisäksi Visa, Visa Electron ja MasterCard -kortit.
Huom! Areenan alueella ei ole pankkiautomaattia.
Pysäköinti:
Pysäköinti on messuvieraille ilmainen!