Tulosta
Sarka-messut avataan tulevana perjantaina

LEHDISTÖTIEDOTE, julkaisuvapaa heti                                                           30.1.2012

Sarka-messut alkavat tulevana perjantaina 3.2.2012 jo neljättä kertaa
Sarka Maatilarakentaminen, metsä- ja energiamessut järjestetään Seinäjoki Areenassa 3.-4.2.2012. Seinäjoki Areena on loppuunmyyty. Kaksipäiväisillä messuilla on näytteilleasettajina n. 150 yritystä sekä neuvonta- ja tietopalveluja tarjoavia organisaatioita. Esillä on alan uusimpia tuulia, ratkaisuja arkeen, uusien tuotteiden esittelyä ja paljon nähtävää ja koettavaa. Sarkamessut avaa messuperjantaina maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen, joka pitää avajaispuheen eläinnäyttelykehässä. Messuemäntänä nähdään Miia Nuutila. 

Ayrshire Winter Show 2012 ja Hereford Show 2012
Yksi tärkeä osa maatalouden investoinneista on hyvä eläinaines. Ayrshire Winter Show 2012 edustaa entistä paremmin varsinaista maidontuotantoa, kun lehmien osuus nostetaan puoleen näyttelyn eläimistä. Eläinnäyttely saa kansainvälistä väriä tuomarin ja kehäavustajan merkeissä. Näyttelyn aikana pidetään lisäksi Junior Handler -kilpailu. Näyttelyn järjestää Suomen Ayrshirekasvattajat ry. Areenassa nähdään toistamiseen Hereford Show 2012, jonka järjestelyistä vastaa Suomen Hereford ry. Hereford näyttelyssä nähdään kaksi kilpailuluokkaa, sonnit ja hiehot. Luokkien parhaista tullaan valitsemaan koko rodun Champion. Eläinnäyttelyssä pidetään viime vuoden tapaan molempien rotujen suosittu eläinhuutokauppa. Yhteensä Areenassa tömistää noin 130 korkealaatuista eläintä.

Kansainvälisiä luennoitsijoita
David W. Kammel
, joka on professori Wisconsin-Madisonin yliopistosta puhuu molempina messupäivinä maitotilojen kehityksestä Wisconsinissa. Lisäksi lauantaina kuullaan Kanadan sikatalouden kustannuksista, haasteista ja mahdollisuuksista, joista kertoo Kathy Zurbrigg. Hän toimii Kanadan Ontariossa maatalousministeriön eläinlääkintä osastolla. Hän työskentelee sikatuottajien kanssa ja suunnittelee ratkaisuja, jotka edistävät sikojen hyvinvointia ja minivoivat työpanoksia. Hän luennoi kanadalaisen sikatuotannon tavoista, haasteista ja innovaatioista.

Suomen Sikayrittäjät ry järjestää perjantaina messuilla sikojen hyvinvointiin keskittyvän seminaarin Areenan kokoustiloissa. Lisäksi Suomen Sikayrittäjät ja Sikojen hyvinvoinnin edistäminen –tiedonvälityshanke järjestävät sikojen virikemateriaali- ja lelu -kilpailun. Kilpailuun osallistuvat tuotteet ovat nähtävillä ja äänestettävissä seminaaritilassa messuperjantaina. Myös kilpailun tulokset julkaistaan perjantaina päälavalla. (www.sikayrittajat.fi)

Metsäkeskus Suomi, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke pitää molempina messupäivinä tietoiskun aiheesta; Yhteismetsä, mahdollisuus metsänomistajalle. Lisäksi kuullaan tietoiskusarja hiehokasvatuksen ulkoistamisesta.

Esittelytilakohteet
Messuvieraille tarjotaan mahdollisuutta vierailla messumatkan varrella sijaitsevissa esittelytilakohteissa ennen messuja torstaina. Kohteina on lypsy-, lihakarja-, sika-, hevostiloja sekä lampola. Tarkemmat kohde-esittelyt ovat nähtävissä järjestäjän nettisivuilla.

Näytteilleasettajaluettelo ja messuohjelma nähtävissä www.sarkamessut.fi

Messut järjestää Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy yhteistyössä Metsäkeskus Suomi, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön, Kestävä metsäenergia –hankkeen ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa.

Lisätietoja:

Sami Yli-Huumo, Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy, puh. 0400- 518 124, sami.yli-huumo@pytinki.fi

Näytteilleasettajaluettelo >
Tuoteryhmät >
ParasOsasto >
Ayrshire Winter Show >
Hereford Show >
Sikaseminaari >
Luentotila 70A Ohjelma >
Esittelytilakohteet >
Ajo-ohje Areenaan >

Näytteilleasettajapalvelut >
Lehdistö >
Varaa messuosastosi >

Yhteistyökumppanit >


 
Messut avoinna:
 Seinäjoki Areena, Kirkkokatu 23
 

perjantai 9-17
lauantai 10-16
 
Osoitteita navigaattoriin:
Seinäjoki Areena
Seinäjoki, Kirkkokatu 23
Matkakeskus Seinäjoki (VR, bussit, taksi)
Seinäjoki, Valtionkatu 1
Seinäjoen lentoasema
Ilmajoki, Lentokentäntie 60
Sokos Hotel Vaakuna
Seinäjoki, Torikatu 13
Sokos Hotel Lakeus
Seinäjoki, Torikatu 2
 
Paikallisliikenteen aikataulut:
Matkakeskus-Seinäjoki Areena pe 3.2.
Matkakeskus-Seinäjoki Areena la 4.2.
Taksi:
Taksi Seinäjoki, puh. 0100 84999

Lipun hinnat:

Aikuiset 10 €
alle 15 v. ilmaiseksi vanhempien seurassa
Opiskelijat 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Eläkeläiset 5 €
esitä alennukseen oikeuttava kortti oston yhteydessä
Asiakaskutsu
Täytetty kortti vaihdetaan pääsylippuun

Sotiemme veteraanit Tammenlehvällä ilmaiseksi

Maksuvälineeksi käy pankkikorttien lisäksi Visa, Visa Electron ja MasterCard -kortit.

Huom! Areenan alueella ei ole pankkiautomaattia.

Pysäköinti:
Pysäköinti on messuvieraille ilmainen!